keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Lego Friends -nimpparit


Eilen vietettiin Jennin nimppareita ja tyttönen toivoi Lego Friends (tyttölego) juhlia. Idea lähti lahjatoiveista... Niinpä askartelimme hiukan menulappusia teeman mukaisiksi.


Lego Friends tarroja löytyi Prismasta.


Pääväreinä meillä oli pinkki, violetti ja turkoosi. Kaikki yksiväriset kattautarvikkeet saatiinkin Confetista, mistäs muualtakaan. Samoin juhlatarvikkeet, serpentiinit ja honeycombit.
Hauskoilla liitutaulutarroilla saa tuunattua loistavasti erilaiset tarjoiluastiat.



Tarjolla meillä oli jäätelöä, mansikoita, keksejä, muffineja, popcornia, nameja, pizzaa sekä mehua.



Litran jäätelöt sai tuunattua legopalikoiksi. Ensin leikkasin muutaman noin 1cm:n paksuisen kiekon jäätelöstö ja siitä sitten otin pyöreällä muotilla (halk. noin 2,5cm) paloja harkkojen päälle.


Pizzapalat tuunattiin samalla tavoin vain käyttämällä pienempää muottia (halk. noin 1,5cm).

Mukava päivä vietettiin sankarin toiveita toteuttaen; uitiin, keinuttiin ja herkuteltiin. Ihana kesä!


lauantai 18. heinäkuuta 2015

Balleriina-kakku


Tämän balleriina-kakun tein jo toukokuussa. Toiveissa oli balettiaiheinen kakku ja tämä tuli heti mieleen. Balettitossujen teko tosin ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin ja niissä opin monta juttua, jotka teen toisin seuraavalla kerralla.

Kakkussa oli muistaakseni mansikkamousse täytteenä ja pinta on vadelmamassaa. Balettitossut tein kukka- ja muotoilumassasta, joten ne kuivuivat nopsasti muotoonsa. Alimman kakun röyhelöt tein pyöreällä muotilla, sen röpelöiselä reunalla ja puristin vain suppuun. Elintarvikeliiman avulla palat tarttuivat hyvin massan pintaan ja pysyivät reunassa kiinni. Kun käytti makumassaa, oli kivempi varmasti tuota syödäkin.

Kakun alin kerros oli 20cm ja ylempi 16cm.
Vadelmamassaa tarvitset kuorrutukseen 1kg:n ja röyhelöihin menee vielä noin 250g.
Kakussa kannattaa käyttää kakkualustaa sekä pylväitä.
Kakusta riittää 25-30 hengelle.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kesän juttuja: allasbileet ja pomppulinnan vuokraus


Viime viikolla oli viimein hellepäiviä ja niistähän piti kaikki ilo irti ottaa. Muutaman päivän aikana ei sisällä olotunteja tainnut tulla kuin yöaikaan :D

Käytiin uimassa rannoilla, vietettiin allasbileitä (tulee erillinen postaus Confetin blogiin) ja pompittiin tai no lapset lähinnä hoiti tuon pomppimispuolen. Vuokrasin KV-Scootista pienen pomppulinnan viikonlopuksi. 
Liike oli kiinni mutta facen kautta laitoin viestiä ja vuokraus onnistui mainiosti. Hienoa asiakaspalvelua! Laite mahtuu hyvin henkilöauton takakonttiin ja kokoaminenkin vei vain minuutin pari.


Sorapihalle saatiin alle pressu ja mukaan tuli myös painot ettei linna lähde lentoon.


Ja kylläpä siinä pompittiin. Meillä linnaan mahtui hyvin 11v, 10v ja 3,5v yhdessä.


Sääksillä päästiin hyvin rantaelämä-fiilikseen. Tuo on vaan niin hyvä ranta, mahtavan pitkälle on matalaa vettä. Voi ihan rauhassa antaa siis vajaa 4v:n siinä rannalla pulikoida. SUOSITTELEN!


"Onks näin hyvä?"


"Näytä se kuva!!"

Toivottavasti saadaan taas pian hellepäiviä lisää...

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kihlajaiskakku LOVE


Tämän kihlajaiskakun tein jo huhtikuussa. Kakku oli noin 70 henkilölle, mutta tästä tuli reilumpi.. reippaasti. Toiveena oli lilahkot orkideat ja muuten valkoinen kakku. Täytteeksi tein valkosuklaa- ja vadelmamousset.

Kakusta tuli iso ja todella painava. Sokerimassaakin kului lähes 5kg.