lauantai 31. toukokuuta 2014

Kummipojan valmistujaiset


Kummipoikamme valmistui tänään kaksoistutkinnon avulla sekä ylioppilaaksi että merkonomiksi. Hänen toiveissaan oli Arsenal-aihenen kakku, muuten sain vapaat kädet. Arsenal-logon tein paria päivää aiemmin sokerimassasta ja lyyraan sain ispiraation paria tuntia ennen juhlien alkua. Se kanssa oli ongelmia kuivumisen suhteen.


Kakussa oli täytteenä mansikkamousse sekä tuoreita mansikoita. Pinnan kuorrutin mansikanmakuisella massalla. Koristeet ovat sokerimassaa. Onneksi tuo lyyra kuivui sen verran, että sain sen suihkautettua kullansävyiseksi.

Juhlissa saimme nautiskella hyvästä ruoasta sekä juomasta ja tietenkin seurasta. Mukava oli nähdä sukulaisia ja tuttuja.


Kuplajuoma maistui niin äidille (semiseco) kuin tyttärellekin (pommac).


Kakku tuntui saajaansa miellyttävän ja ensimmäisen palasen leikkaus tuotti tuskaa, koska kakkua ei olisi haluttu "pilata". Syötäväksihän se onneksi oli tehty ja makoisalta maistuikin.


Meillä vietettiin kevätjuhlia jo viime tiistaina ja tänään poikaset saivat aamulla hienot todistukset. Lukuvuosi on ohi ja kesälaitumet odottavat.

Onnittelut valmistuneille, etenkin vielä Joelille sekä kaikille muille koulunsa päättäneille. Nauttikaa kesästä!


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Fiiliskuvia kesä 2014


Meitä on tämä viikko hemmoteltu upealla ilmalla. Aurinko on paistanut ja hellerajat rikkoutuneet. Luontokin on auennut loistoonsa ja kameran kanssa on taas tullut ulkoiltua.


Mmm.. kohta saadaan metsämansikoitakin.




Laineet liplattaa lauhkeasti merelläkin.


Pari päivää sitten illalla saatiin ihailla kerrassaan upeaa sateenkaarta, oikeastaan tuplasateenkaarta. Enpä nyt ihan äkkiseltään muista, koska viimeksi olisi näin selkeästi kaari näkynyt. Kuva ei tee oikeutta sateenkaarelle, en nimittäin saanut sitä kokonaan kuvattua (linssi ei riitä).


Auringonlaskut ovat upeita ja kontrastit mahtavia.



Eilen saimme myös uuden kasvimaan valmiiksi. Kaivoimme alta pois ensin vanhan nurmikon, asetimme suodatinkankaan ja neljä säkkiä multaa laatikkoon. Istutukset enää puuttuu. Mitäköhän sitä istuttelisi; kurkkua, porkkanaa, sipulia... yrttejä ainakin.

Pienen tytön kastekakku


 Tällainen kakku lähti eilen pienen tytön ristiäisiin.
Kakussa oli vanilja- ja sitruunamousset.

Kakun pinnassa on ohut sokerimassalevy, jonka päällä koristeet säilyvät hyvin. Reunat on pursotettu peruskermalla. Tuo kerma vaan ei ole mun juttuni... Jotenkin kaikki näyttää vaan niin tökerösti pursotetuilta :(
No, oppia ikä kaikki ja harjoittelu tekee mestarin.

Onnittelut vielä pienelle tyttöselle kauniista nimestä!









sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Muumikakku kaksosten 2v. synttäreille


Hauskan sattuman kautta pääsin tekemään Jenniliinin tarhakavereiden, Ninnin ja Miron 2v.synttärikakun. Kaksosten lempihahmoja ovat kuulemma muumit ja äidin toiveena oli saada kakusta "erilainen".

Ensin mielessä oli kahden kakun tekeminen erikseen ja niiden yhdistäminen sateenkaaren avulla, mutta se osoittautui liian haastavaksi. Lähinnä tuon sateenkaaren ja kakkujen kuljetuksen suhteen. Siispä päädyin kerroskakkuun. Värisävyinä vaaleansininen ja -punainen. 


Kakuissa oli täytteenä banaani- ja päärynämousset. Kakut kuorrutin sokerimassalla, samoin koristeet ovat samaa tavaraa. Muumit muotoilin kukka- ja muotoilumassasta. Se kun toimii koristeissa aivan loistavasti.

Niiskuneiti & Muumipeikko


Paljon onnea Ninni ja Miro. Toivottavasti kakku oli mieluinen!

Aurinkoinen viikonloppu houkutteli ulkoilemaan ja ihastelemaan kesän tuloa; muuttolinnut saapuvat ja tuomet kukkivat.



perjantai 16. toukokuuta 2014

Äitienpäivän viettoa


Viime sunnuntaina vietettiin äitienpäivää, meilläkin.
Aamulla mies lasten kanssa kattoi aamupalapöydän ja tarjolla oli uunituoreita karjalanpiirakoita, croisantteja sekä mansikoita muiden normaalimpien aamupalatarvikkeiden lisäksi.

Kaikki lapsoset olivat tehneet lahjat ja kortit. Kyllä se vaan eniten mieltä lämmittää saada lapselta omatehty kortti tai lahja, ei mikään ostettu! Jonetskin runo kortissa sai kyllä silmät kyyneliin.


Iltapäivällä meille tuli kahville oma äitini ja siskoni. Hempeitä herkkuja oli pöytä täynnä eivätkä ne onneksi kalvenneet PH7:n leivosten rinnalla.


PH7:n leivokset 

Prinsessakakku oli saanut reunaansa upean timanttinauhan
Vähänkö bling-bling?


Upeat vintage-henkiset koristeet sopivat juhlapäivään.


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

4:n juhlan täytekakku



Ystäväni pyysi kakkua äitienpäiväksi. He juhlistivat samaan aikaan kolmeja syntymäpäiviä. Toiveissa oli kakkuun saada siis autoja (3v), jalkapallo (12v) ja meriaihetta, veneitä (60v)sekä tietenkin valkovuokkoja äitienpäivän kunniaksi.

Hetken piti miettiä miten kaiken tuon saan yhteen kakkuun mahtumaan. Ensin aukeni kakun reuna. Päädyin siihen tekemään meriaiheen ja purjeveitä.


Kakun pintaan päädyin tekemään "saaren", jonne sain kaikki muut toivotut koristeet.
 

 Autot 3v:lle


 Jalkapallo 12v:lle


Kakussa oli mansikkamousse ja kaikki koristeet sekä kakun pinta on Renshawn sokerimassaa.

Toivottavasti kakku masitui ja kaikki sankarit olivat tyytyväisiä!

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Munapasteijat porkkanan muodossa


Hauskat porkkana-pasteijat

1pkt voitaikinaa

2 keitettyä kananmunaa
n. 50g voita tai margariinia
ripaus suolaa
persiljaa

oranssia pastaväriä

Sulata voitaikinalevyt ja leikkaa ne ohuiksi suikaleiksi, noin 1,5cm paksuisiksi.
Kierrä suikaleita hiukan limittäin leivostötteröiden päälle ja jätä suikaleen pää peltiä vasten. Ohenna pastaväriä hiukan veden avulla ja maalaa taikina oranssiksi. Paista 225 asteessa noin 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä ennen täyttöä.

Keitä kananmunat koviksi, jäähdytä ne ja murskaa haarukan avulla. Sekoita voi joukkoon ja mausta ripauksella suolaa. Täytä porkkana sarvet varovasti lusikan avulla ja viimeistele "porkkana" persiljanipulla.
 


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

"Mennään Korkeasaareen"


Teimme viime perjantaina retken Korkeasaareen.  Olipa se upea päivä. Eläimet olivat todella aktiivisia ilman ollessa viileä, mutta aurinkoinen. Ihmisiäkään ei ollut liikaa liikkeella, joten joka paikan sai rauhassa koluta.

Emme ole tainneet ennen nähdä pesukarhuja näin aktiivisina, ne touhusivat kovasti.


Trooppiset talot olivat kukkaloistossa ja sieltä bongattiin hurjiakin eläimiä.




Onkohan tämä tropiikin pulu? Hienosti lintu oksalla poseerasi.



Suloinen mangusti. Näitä voisi katsella melko kauan, kun ne terraariossaan hyörivät. Toki niilläkin oli kevättä rinnassa ja meno sen mukainen. Siinä sai junioreille selvitellä elämän kiertokulkua.




Upeat riikinkukot.


Amurintiikeri oli saanut saaliikseen linnun ja se nylki linnun hyöhen höyheneltä.


Karhut huvittivat yleisöä. Toinen nalle nousi jopa seisomaan ja heilutti kovasti tassujaan saaden yhdeltä vierailijaparilta puolikkaan patongin.





Leijonat saivat ruokaa aamusta ja maha täynnä oli hyvä olla. 
"Iso kissa" oli Jennin (2v.) kommentti.


Portin luona tepasteli vielä niinkin tuttu lintu kuin fasaani. Se oli melko kesy ja pysyi hyvin paikoillaan, joten kivan kuvan sai siitäkin räpsäistyä.

Mahtava päivä, kannattaa mennä käymään Korkeasaaressa nyt keväällä ennen kesähelteitä.