tiistai 30. heinäkuuta 2013

Oma keidas ja sisustushaaveita


Hauskaa sattumaa, olin jo hahmotellut tämän kirjoituksen, kun Nanne heitti haasteen. Kiitokset siitä. Enää en kovin paljon haasteisiin mukaan lähde, mutta tämä tuli sopivasti. Haasteeseen kuuluu kertoa lempipaikka kotona. Se ehkä hiukan vaihtelee, mutta tällä hetkellä mukavinta on olla omalla "keitaalla" auringosta nauttimassa!

Oma keidas parvekkeella kukoistaa, yrtit ja perunat on aikoja sitten syöty ja paprika antaa parhaillaan makeaa satoaan. 
Olen mieltynyt kovasti turkoosiin, itse asiassa olen pitänyt väristä jo muutamia vuosia, joten nyt sitä on päässyt parvekkeellekin luomaan merellisen idyllin.
Voi, kunpa näkymät olisivat tämän kaltaiset...


No, aina ei voi saada kaikkea mitä haluaa. 
Olkaamme siis tyytyväisiä siihen mitä on!

Koti on mukavasti kesäisissä tunnelmissa ja vielä saakin olla. Seuraavaksi voisi sisustukseen laittaa ripauksen Uuden Englannin-tyyliä. Tyynyt, fleecepeitto sekä lyhty ovat Jotex:n mallistosta. Kohta saakin virittää lyhdyt esille iltojen alkaessa pimentyä.

 

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Päivä Tykkimäellä


Kesäloman toinen "huvipuisto" retki kohdistui Kouvolan Tykkimäkeen. Emme ole siellä aiemmin käyneet, joten odotusarvot olivat olemattomat. Rannekkeet olivat kohtuuhintaiset, 29e s-kortilla ja aluemaksu 5e (jos ei osta ranneketta).

Matka ei onneksi ollut kovin pitkä, vajaat 150 kilometriä ja se taittui mukavasti muutamassa tunnissa muutaman kätkösen kautta. Perillä huomasimme huvipuiston sijaitsevan lähes keskellä metsää mikä oli mukava yllätys. 

Jonotimme lippuja reilut puoli tuntia eikä asiaa auttanut, kun henkilökunta tuli ilmoittamaan vartin odottelun jälkeen maksukorttilaitteen epäkunnosta. Onneksi meillä oli käteistä mukana, muutamalla muulla jonottaneella ei ollut...

Noh, sisään päästyämme tutkailimme hetken laite- ym. valikoimaa ja päätimme edetä järjestyksessä huvipuiston laidalta toiselle. Pojat pitivät paikasta kovasti. Tuntuikin, että siellä oli tarjolla 8-10 vuotiaille enemmän tekemistä kuin esim. Linnanmäellä tai Särkänniemessä. Ns. hurjia laitteita oli vain muutamia, joten poikaset saivat viilettää laitteesta toiseen. Pilvisenä päivänä ei ollut väkeäkään tungokseen asti.

Suurimman vaikutuksen poikasiin teki eläimet, joita sai oikeasti silitelläkin eikä vain aidan takaa silmäillä sekä törmäilyautot (yllätys). Perheen kuopus mieltyi eniten liukumäkeen ja vauvakeinuun. Ne onneksi löytyivät alueelta myös. Täytyy myös antaa kehuja Kusti-cafeelle, kun ystävällisesti antoivat kahveihin tarkoitettua maitoa nokkamukiin veloituksetta.
Positiivinen kokemus Tykkimäestä ja varmasti menemme ensi kesänä uudestaan.

Mainitsinkin jo matkahuvistamme eli kätköilystä. Niitä löytyi vajaat 10kpl upeista paikoista mm. Pentikin tehtaanmyymälän läheltä. Sieltä löytyi myös piiitkät portaat sekä upeat maisemat Kymijokeen. 




Toinen purkilla ja toinen mustikassa.

Dinojuna-kakku


Sain pyynnön tehdä pienen tyttösen 3v. synttäreille Dinojuna-aiheisen kakun. Väriä ja hahmoja sai olla siis kakussa. 
Täytteeksi tuli omenahillo-kinuskikerma. Kakku on kuorrutettu sokerimassalla ja koristeet ovat tehty myös sokerimassasta.


Toivottavasti kakku oli mieluinen ja maistui kaikille. Onnittelut Iisalle!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Jennin nimpparit


Sunnuntaina vietimme Jennin nimppareita isovanhempien ja kummien kera. Tarjolla oli Daimvalkosuklaa-kakkua, sitruunaista kahvikakkua, mustikkapiirakkaa, keksejä, mansikoita ja popcornia (sankarin herkut) sekä suolapaloja.


Daim-valkosuklaa hyydykekakku

2 pötköä Domino-keksejä
100g sulatettua voita

5dl vispikermaa
0,5dl sokeria
0,5dl intiaanisokeria (luomuruokosokeria)
500g mascarponejuustoa
260g valkosuklaata
2rkl sitruunamehua/vettä
8 liivatelehteä
2 isoa Daim-patukkaa

koristeeksi Daim-rouhetta

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voisula. Painele keksiseos reunavuoan pohjalle suoraan tarjoilualustalle. Anna kovettua jääkaapissa täytteen teon ajan.
Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi sokerien kera. Lisää mascarpone ja sula valkosuklaa. Sulata liivatelehdet kiehuvaan sitruunamehutilkkaan ja kaada seos ohuena nauhana kermaseokseen. Lisää lopuksi murskattu Daim-muru. Kaada seos vuokaan keksipohjan päälle ja anna hyytyä yön yli.
Koristele Daim-murskalla vasta hiukan ennen tarjoilua jottei suklaa sula kakun päällä.

 
  Pakkasesta löytyi lehtitaikinapaloja, joten niistä sai nopeasti tehtyä herkullisia suolapaloja. Puolitin taikinalevyn ja painelin sen kevyesti muffinivuokaan. Täytin kinkkusuikaleilla, oman maan paprikaviipaleella ja tuorejuusto nokareella. Paistoaika 200 asteisessa uunissa on noin 10-15 minuuttia. Nämä kannattaa tarjota lämpöisinä.


Lomaa on vielä muutama päivä jäljellä ja sopivasti helteetkin palasivat. Nyt täytyy nauttia auringosta lämmöstä sillä tämä Suomen kesä on turhan lyhyt!
 
 

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Suklaiset rotinamuffinit ja nimiäiskakku Aarnille


Ystäväni sai suloisen pienen pojan muutamia viikkoja sitten. Kävimme heti tuoreeltaan pikkuruista nyyttiä katsomassa. Voi kuinka suloinen poikanen olikaan ja niiiiin pieni. Onko ne vauvat tosiaan noin pieniä, miten se muisti aina tekee tepposet?? Tein meheviä suklaamuffineja viemisiksi silloin ja tänään sai poikanen nimensä, Aarni Nestori. Sain kunnian tehdä kakun juhliin ja toiveena oli jotakin raikasta. Päädyin sitruunamousseen. Kakku on kuorrutettu ja koristeet on tehty sokerimassasta.


  
Suklaamuffinit 12kpl

2 kananmunaa
1,5dl sokeria
1,5 dl juoksevaa margariinia
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
3rkl kaakaojauhetta
100g sulatettua suklaata

kuorrutukseen:

2dl pähkinäsuklaalevitettä
1dl maustamatonta tuorejuustoa

Sekoita kananmunat ja sokeri keskenään. Lisää kuivat aineet, juokseva margariini ja sulatettu suklaa. Sekoita tasaiseksi ja jaa 12 muffinivuokaan. Paista 180 asteessa noin 12-15 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuoruttamista.
Sekoita kuorruteainekset keskenään ja pursota muffinien päälle.


Onnea pieni Aarni komeasta nimestä!

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kesäjuttuja


Kesälomaa on nyt vietetty melkein puolet ja mukavaahan on ollut. Emme etukäteen miettineet mitään ohjelmaa lomaan vaan ajattelimme mennä fiiliksen mukaan ilman suorituspaineita. Tänä päivänä kun tuntuu trendi olevan suorittaa kesälomallakin, ainakin naapuria enemmän.

Olemmekin saaneet hyvät lomailmat ja päässeet paljon ulkoilemaan, uimaan, pyöräilemään ja retkeilemään. Geokätköilyä on harrastettu koko perheen voimin. Olemme löytäneet kesän aikana melkoisen hauskoja kätköjä, tässä pieni kuvaelma piiloista.


Uimarannalla on tullut oltua ja siitä on nauttinut nuorimmainenkin.

Sisällä emme siis ole kovin paljoa ehtineet olla eikä leipomistakaan ole liiemmin tullut harrastettua. No mitä nyt tällaisia pikamansikkakakkuja. Mansikat kun menevät pikemmin suoraan suuhun kuin kakkuun...


Puuhamaassa vierailimme viime viikolla ensimmäistä kertaa ikinä. Kiva paikka, ei ruuhkia eikä jonotuksia. Suosittelen!


Onneksi kesäloma jatkuu ja pääsemme edelleen nauttimaan auringosta, yhdessä olosta ja tietty jäätelöstä!
Mukavaa kesää myös teille muille.


tiistai 9. heinäkuuta 2013

Arvonta suoritettu!


Kesäarvonta on ohi.
Onnetar suosi Sannia, Hannaa ja Teijaa. ONNEA!

Ohi on myös blogin pieni hiljaiselo, josko sitä ehtisi jotain kivaa päivittämään piakkoin ja kovasti on jo tulevat kakkuprojektit Jenniliinin nimppareiden kera suunnittelun alla. Niistä lisää muutamien viikkojen kuluessa.

Nyt aurinkoon nauttimaan!