maanantai 30. joulukuuta 2013

Tau-nalle kakku


Sain pyynnön tehdä Pepille kakun. Viime vuonna juhlistettiin neidin 2v.syntymäpäiviä Muumi-kakulla ja nyt toiveissa oli Tau-nalle kakku. Ensin neiti oli kuulemma sanonut haluavansa kakkuun Ti-ti nallejen Riitan... onneksi äiti ohjasi toiveen nallen suuntaan.
Kakussa oli täytteenä mansikkamousse ja kaikki koristeet sekä kakun kuorrute oli sokerimassaa.

Toivottavasti kakku taas maistui ja onnittelut pienelle Peppi-tytölle!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Lusikkaleivät ja joulua 2013



Lusikkaleivät ovat melko perinteisiä keksejä suomalaisissa juhlissa. Meillä ne eivät ole koskaan kuuluneet juhliin eikä jouluun. Hyviä ne kuitenkin ovat ja nytpä täksi jouluksi tuli sellaisia tehtyä. Reseptejä tähän herkkuun löytyy varmaan yhtä monta kuin tekijääkin. Itse otin muutamasta eri reseptistä vinkkejä. 

Lusikkaleivät
 n. 30kpl

200g voita
1½dl hienoa sokeria
3tl vaniljasokeria
4½dl vehnäjauhoja
1tl soodaa

väliin vadelmamarmeladia

Mittaa voi kattilaan ja sulata se. Anna voisulan kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja sekoita sokerit sen joukkoon. Anna jäähtyä noin 20 minuuttia. Yhdistä jauhot ja sooda. Sekoita ne voiseokseen ja kääntele taikina tasaiseksi. Ota syväpesäisellä pikkulusikalla taikinaa, muotoile tasaiseksi ja aseta leivinpaperin päälle pellille. Paista puolikkaita 175 asteessa noin 10-14 minuuttia. Anna jäähtyä.
Sivele toiseen puolikkaaseen marmeladia ja paina toinen puolisko siihen kiinni. Pyörittele hienossa sokerissa.


Tässä muutamia fiiliskuvia joulustamme. Joulupöytä valmistumassa maanläheisin sävyin.


Tein joulupöytään kukka-asetelmat hyasinteista ja jäkälästä, jota keräsimme talteen jo aiemmin syksyllä.


Buffet-pöytä odottelee herkkujaan...



Pientä leikkiä kameralla pukkia odotellessa. Ketkäs sieltä kurkistaa?



Ja löysihän se pukki tänäkin vuonna perille. Kaikki olivat olleet erittäin kilttejä, koska lahjoja tuli säkkikaupalla. Nyt on joulu ohi, kohta siivottu tontut takaisin piiloihinsa ja ollaan valmiita ottamaan vastaan uusi vuosi!


torstai 19. joulukuuta 2013

Kaneliässät


Kaneliässät
n.40kpl

100g voita
1dl hienoa sokeria
1 kananmuna
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl kanelia

kaneli-sokeria pinnalle

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi palloksi. Pyörittele pallo kelmuun ja anna levähtää jääkaapissa noin tunti.

Pyörittele taikinasta ohut, noin 1cm:n paksuinen tanko. Leikkaa tangosta noin 7-8cm:n palasia. Pyörittele ne kanelisokerissa, laita leivinpaperin päälle pellille ja asettele s-muotoon. Paista ässiä 175 asteessa noin 12-14 minuuttia.


Mmm... S niinkuin Siiliparatiisi!

tiistai 17. joulukuuta 2013

Turtles Leonardo-kakku


Milo täytti 4 vuotta ja hän toivoi kakkuunsa Ninja Turtles kilpikonnan, Leonardon ja hänen miekkansa. Kakussa oli täytteinä mansikka- ja pätkismousset. Kakun kuorrute ja koristeet olivat sokerimassaa. Kakun alareunaa kiersi tiiliseinä, jonka tein kuviokaulimen avulla.


Paljon Onnea pienelle Milolle!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Murokakku kardemummalla


Kardemummainen murokakku

200g voita
1 ½dl sokeria
3 kananmunaa
2tl vaniljasokeria
3tl kardemummaa
2tl leivinjauhetta
1½dl perunajauhoja
1½dl vehnäjauhoja

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne taikinaan. Kääntele massa tasaiseksi. Kaada voideltuun kakkuvuokaan ja paista 200 asteessa noin 45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassaan n.30 minuuttia ennen kumoamista.

Paistoin itse kakut Nordic Waren Tupla-kakkuvuoassa ja taikinan tein 1½ kertaisena. NW:n vuoat ovat melko isoja, joten teen taikinan myös isoihin vuokiin 1½ kertaisena.

Jännittävä joulukuu jatkaa kulkuaan ja tänään satoi taas (sataa edelleen) lunta tänne eteläänkin. Aika ihanaa! Lunta saa tulla, se kruunaa tämän joulun odotuksen. Ja lapset ovat ihan sekaisin, taas pikavauhtia pulkat ja stigat esiin!

Meillä on tänä jouluna maanläheiset sävyt joulupyödässä: valkoinen, pellava, juutti, harmaa ja ripaus mustaa. Matkaan on nyt tarttunut erilaisia kauniita nauhoja, joilla voi koristella niin tuolinselkämyksiä kuin lahjojakin.


Varsinkin tuota juuttinauhaa etsin monesta paikasta kunnes Tuusulan Kukkatalosta sen bongasin. Koko rulla maksoi 1,90e, joten se ei ole hinnalla pilattu. Siitä syntyykin isot rusetit tuoleja koristemaan, tähän tyyliin:


tiistai 10. joulukuuta 2013

Itsetehdyt vaahtokarkit ja supersuklainen kaakao


Olin jokunen aika sitten Confetin järjestämällä kondiittorikurssilla ja sieltä mukaan tarttui superhelppo ohje itsetehtyihin vaahtokarkkeihin. En ole koskaan ollut mikään sokerimittarin ystävä ja tämä ohje tuli enemmän kuin tarpeeseen. Reseptin löydät täältä sekä vaahtokarkkeihin että kaakaoonkin.


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pöllökakku ja lihavoileipäkakku


Pieni Venla täytti 1 vuotta ja hänelle toivottiin pöllöaiheista kakkua sekä voileipäkakkua. Pöllökakusta tuli tällä kertaa tällainen hempeän sävyinen. Kakun reunalla vilistää siilejä.


Kakussa oli täytteenä mansikkamousse. Kakku on kuorrutettu sokerimassasta ja samalla olen tehnyt koristeetkin. 

Voileipäkakku on minun perinteisellä reseptillä tehty. Koristeetkin ovat tuttuja, muutama kaiverrettu lehti tuli tehtyä.


Lihavoileipäkakku 
n.30henkilölle

24 viipaletta vuokaleipää (ruis)
n.14 viipaletta grahampaahtoleipää
3-4dl lihalientä

1.täyte
400g italiansalaattia

2.täyte
450g maksamakkaraa
3 kuutioitua herkkukurkkua
3rkl ranskankermaa

3.täyte
300g kinkkukuutioita (leikkeleestä)
nippu persiljaa
3rkl ranskankermaa

koristeluun
n.600g tuorejuustoa (yrtti)
kinkkua
metvurstia
kurkkua, tomaattia, persiljaa

Valmista täytteet. Kuutio kinkku, silpu persilja ja sekoita ranskankerman kanssa massaksi. Murskaa haarukalla maksamakkara pieneksi, kuutio herkkukurkut ja sekoita ranskankerman kanssa massaksi.

Levitä tuorekelmua tarjoilualustan päälle reilusti. Asettele 12 ruisleipäviipaletta suorakaiteen muotoon tuorekelmujen keskelle. Kostuta lihaliemellä ja laita 1.täyte ensimmäiseen väliin. Laita seuraavaksi paahtoleipäviipaleet (n.7), kostuta ja levitä 2.täyte. Laita taas 12 ruisleipäviipaletta kakkuun, kostuta ja levitä 3.täyte. Lopuksi lisää viimeiset paahtoleipäviipaleet, kostuta ne ja käännä ylimääräiset tuorekelmun siivut kakun päälle. Näin saat kakun pakattua tiiviisti jääkaappiin maustumaan seuraavaan päivään.
 
Poista tarjoilupäivän aamuna tuorekelmu ja kumoa voileipäkakku tarjoilualustalle. Kuorruta tuorejuustolla ja koristele persiljasilpulla, kurkulla, tomaatilla, kinkulla ja metvurstilla.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää Itsenäisyyspäivää!


Viimeinkin tänne etelään tuli myös lunta ja lapset olivat ihan onnesta soikeina. Taisi mennä päivän aikana kolmet parit hanskoja, kun pihalle syntyi lumiukkoarmeija. 

Päivän ruokina syötiin perinteisiä suomalaisia ruokia ja kahvin kanssa herkuteltiin kardemummalla maustetulla omenakääretortulla. Pojille tehtiin Suomi-drinkit (värjättyä Spriteä).

Kardemummainen omenakääretorttu

4 kananmunaa
1½dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
½dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl kardemummaa

omenamarmeladia
1 raastettu omena
2dl vaniljakreemiä

2dl vispikermaa
½dl sokeria

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kääntele taikina varovaisesti sekaisin. Kaada taikina leivinpaperille pellille ja paista 225 asteessa noin 7-9 minuuttia.
Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperille, poista paistossa ollut leivinpaperi levyn pohjasta.
Valmista vaniljakreemi ohjeen mukaan. Sivele levyn pohjalle omenamarmeladi, raastettu omena ja vaniljakreemi. Kääri rullalle ja anna hetken aikaa vetäytyä.
 Vatkaa kerma sokerin kanssa vaahdoksi ja koristele torttu.


Sprite & Wiltonin sinistä pastaväriä


Keravalla oli järjestetty tulitaiteilijoiden show itsenäisyyspäivän kunniaksi. Mukavaa viihdettä pyhäpäiväksi. Samaa mieltä oli "muutama" muukin ja paikalle olikin saapunut sankka joukko ihmisiä. Upea show, kyllä kannatti mennä!




sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Lentsikat & Dusty-kakkua


Ystäväni poika täytti 4-vuotta ja hän toivoi Lentsikat-leffasta tuttua Dusty-kakkua. Ensin meinasin toteuttaa kuvan kakun päälle perinteiseen tapaan, mutta torstai-iltana aloin hyvikseni sokerimassasta muovailemaan lentsikkaa. Lisäsin massaan CMC-jauhetta, joka auttoi todella paljon massan muotoilussa. Tuo jauhe nimittäin poistaa massasta ylimääräistä kosteutta, tekee siitä helpommin muotoiltavaa, itse koriste kuivuu nopeammin ja siitä tulee kestävämpi. No, ei siitä ihan "look a like" -tullut, mutta tarpeeksi lähelle. Oliver ainakin oli ollut sitä mieltä ja se riittää!

Kakussa oli täytteenä raikas sitruunamousse ja pinta sekä muut koristeet tein myös Renshawn sokerimassasta, joka toimii ylivertaisen hyvin minun käsissäni. Nimilaatan reunat maalasin hopeiseksi uudella Click&Twist-siveltimellä, joka on melkoisen kätevä pieneen työskentelyyn.
 

Paljon Onnea Oliverille!