perjantai 30. elokuuta 2013

Jonnen 8v. kaverisynttärit


Meillä vietettiin hiukan ajoissa Jonnen 8v. kaverisynttäreitä, kun hauska synttäripaikka vapautui yllättäen. Muutoin olisimme päässeet kaverijuhlia viettämään vasta marraskuussa. Sen verran suosittu tuo Veskula on.

Poikanen esitti toiveen extreme-synttäreistä ja niiden ympärille täytyi sitten jotain makoisaa keksiä. Vuosien saatossa on selväksi käynyt, että vaikka on kuinka upea kakku pöydässä se ei tunnu lapsille kovin hyvin uppoavan. Sen sijaan kaikki muu makea menee. Niinpä päädyin tänä vuonna tällaiseen ratkaisuun: donitsivuori!


En edes donitseja itse tehnyt vaan suussa sulavat Dumledonitsit pääsivät herkkupöytää komistamaan. Kynttilät ja ruutulippu-tikut kruunasivat hienon "kakun". Kynttilät pysyivät hyvin yhdessä donitsissa ja puhaltaminen onnittelulauluineen sujui näinkin ihan hyvin.



Muuta tarjottavaa oli keksien, naksujen ja popcornin muodossa.



Sankarin x-hyppy pehmopaloihin.

Vauhtia synttäreillä riitti ja lähes 20 poikaa saivat hien päähänsä kunnolla trampoilla ja muilla telinevoimistelusalin välineillä. 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti