sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Siivouspäivä ja kesäkirpputoreja


Eilen lauantaina vietettiin Siivouspäivää järjestyksessä kolmatta kertaa ja se keräsi ympäriinsä ihastuttavia pikkukirppiksiä. Samalle päivälle sattui sopivasti Keski-Uudenmaan Jokamiehen markkinat, jotka myös olivat keränneet paljon myyjiä sekä ostajia.

Kiersimmekin ystäväni Terhin kanssa viikonlopun aikana kuusi kirpputoria ja vielä tänään sunnuntaina Hyrylän Suvimarkkinat.

Jokamiehen markkinoilla oli tosiaan paljon myyjiä ja jo heti aamutuimaan lauantaina oli paikalle saapunut paljon ostajiakin. Itselläni hakusessa oli lähinnä vanhoja astioita ja täytyy kai sitä "silläsilmällä" alkaa katselemaan nukkekoteja, nuken sänkyä ym. kun nuorimmainen kasvaa kovaa vauhtia.
Markkinoilta löysin hauskan Apples-puulaatikon. 

Seuraavaksi matka jatkui Lahelaan, jossa oli kyläkaupan nurmikolle varattu pöytäpaikkoja. Siellä tosin ei ruuhkaa ollut, paikalla oli vain kaksi pöytää.

Sen sijaan Lahelan Päivärinteentien talot olivat järjestäneet pihakirppiksiä omille pihoilleen. Ihanaa, kun tuo perin amerikkalainen tapa rantautuu Suomeenkin. Pihakirppareilta mukaani tarttui puuvillalankakerä (kakkujuttuihin), kahdet perhosensiivet ja pehmoinen My little Pony Jenniliinille.

Viimeinen stoppi lauantaina oli Femmatori, joka kerääkin joka viikonloppu älyttömän määrän ihmisiä penkomaan toisten aarteita.
Sieltä bongasin meriheinästä valmistetut kattausalustat ja kaksi kaunista koristelautasta kuvausrekvisiitaksi.

Tänään sunnuntaina meidän matka jatkui heti aamusesta. Olimme Tikkurilan kirpputorilla ennen 9.00, mutta täytyy myöntää sen olleen pienoinen pettymys. Myyjiä paikalla oli ehkä 10 vaikka paikka oli kuitenkin suuri. Ehkä tuollainen sisäkirppis vetää väkeä sitten talvella.

Sitten auton nokka kohti Espoota, Vermon raviradan parkkipaikkaa, jossa järjestetään kesäsunnuntaisin kirpputori. Tästä vinkkasi toinen ystäväni, joka siellä itse olikin myymässä. Kiitos vaan Henna vinkistä!
Kamera jäi tänään kotiin, joten kuvia en paikasta saanut, mutta täytyy kehua paikkaa todella paljon. Myyjiä oli paikalla paljon ja tavaroilla oli oikeat kirpputori hinnat. Tänään muistimme myös tinkiä, sehän kuuluu olennaisesti kirppisfiilikseen. Ehdottomasti tulen toistekin!
Tänään mukaan lähti kaunis kukkakuvioinen posliinikannu (teemajuhlia varten), kaksi uistinta (miehelle) ja ihastuttava mäntyinen nuken sänky. Siinä on kesäprojektia kerrakseen, koska haluan sen valkoiseksi.

Viimeiseksi vielä piipahdimme Hyrylän Suvimarkkinoilla muurinpohjaletuilla. Puiset kapustat eli puulasta ja -kauha tarttuivat markkinoilta mukaan.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli erittäin mukava ja antoisa. Sain muutamia hyviä astioita kuvausrekvisiitaksi ja teemajuhlien koristeeksi sekä kivan kesäprojektin. Kokonaisuudessaan rahaa kului vain 26e.


Parvekepuutarha kasvaa ja kukoistaa. Tämä kuva on edelliseltä viikonlopulta ja nyt nuo perunat ovat kasvaneet jo kymmenisen senttiä lisää. Hmm... uusia pottuja on siis tulossa!

Samoin mansikkasato lupailee hyvää.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti